Vastaavahaku 2021

Vastaavahaku 2021

LoimuSpeksi 2021 hakee vastaavia produktioonsa! Kaikki vastaavat toimivat tiiviissä yhteistyössä ohjaajan ja päätuottajan kanssa eli pääset osaksi luovaa ja iloista tiimiä! Jokaisen osa-alueen vastaavalta vaaditaan vahvaa näkemystä ja osaamista oman osa-alueensa tehtävistä. 

Erityisen tärkeää on osata ottaa huomioon koronapandemian mahdollisesti aiheuttamat poikkeustilanteet. Esimerkiksi itse esityksestä pyritään tekemään sellainen, että sen voi tarvittaessa soveltaa myös erilaisiin tiloihin. Koronan vuoksi speksin työryhmä tullee olemaan aiempaa pienempi, joten huomaathan, että voit halutesssasi jättää osaan tehtävistä yhteisen hakemuksen, jos koet voivasi yhdistää osaamistasi kahdella eri sektorilla! 
 
Hae rohkeasti mukaan – LoimuSpeksi on riemukasta opiskelijateatteria, eli ei oteta mitään liian vakavasti, aina on mahdollistaa ottaa omstart! 
 
Hox! LoimuSpeksi tiedostaa vallitsevan pandemiatilanteen. Hakiessasi ota huomioon se, että vallitsevilla olosuhteilla voi olla vaikutuksia tulevaan tuotantoon. Todennäköisesti työryhmän kokoa joudutaan rajoittamaan ja mahdollisesti asiakaspaikkoja tullaan myymään rajatusti. Ikävimmillään produktio voidaan joutua myöhemmin perumaan.
 
Pidätämme oikeuden tehdä valintoja jo haun ollessa käynnissä, joten olethan nopea! Alla tarkemmat kuvaukset tehtävistä. Ja otathan yhteyttä, jos sinulla on mitään kysyttävää!
 

Vastaavien haku on auki 20.11.2020 asti!

TUOTANTOVASTAAVAT
LoimuSpeksin tuotanto tarvitsee tekijöitä monenlaisiin tehtäviin. Voit hakea joko joihinkin näistä tehtävistä tai jättää yleishakemuksen, jonka perusteella voimme etsiä juuri sinulle sopivia tehtäviä!

– Markkinointi- ja viestintä, tiedottaminen 
– Myynti ja yritysyhteistyö
– Tapahtumatuotanto 
– Lipunmyynti 
– Stage-manager 
 

BÄNDIVASTAAVA
Bändivastaava on speksibändin johtaja. Vastaava järjestää soittajien ja laulajien treenit sekä osallistuu speksiesityksiin. Tehtävään voi kuulua myös sovittaa ja tarvittaessa nuotintaa tulevat speksibiisit koko bändille yhdessä ohjaajan kanssa. Omstart-huutojen myötä tässä tehtävässä pääsee monipuolisesti musiikin maailmaan! 

TEKNIIKKAVASTAAVA
Tekniikkavastaava vastaa koko speksin tekniikan eli muun muassa äänen ja valon toimimisesta yhdessä tekniikkatiimin kanssa. Toteuta villeimmät valo- ja äänimaailmasi! 

VALOKUVAAJA
Kuvaajan tehtäviin kuuluu ainakin henkilökuvaus ja tapahtumakuvaus: Haluamme sekä laadukasta materiaalia speksin tuotannosta että ikuistaa yhteisiä hetkiämme ja esityksiämme. Tee meistä kuolemattomia! 

Valokuvaaja voi halutessaan toimia myös esim. graafikkona, joten kerrothan hakemuksessasi, jos olet kiinnostunut myös muista tehtävistä! 
 
VIDEOVASTAAVA
Videovastaavan tehtäviin kuuluu erilaisten mainos- ja markkinointivideoiden kuvaaminen ja editointi yhdessä videotiimin kanssa. Käsikirjoittamiseen saa apua tarvittaessa ohjaajalta ja markkinoinnilta. Myös ainakin yksi speksiesitys on tarkoitus ikuistaa videolle. Tässä pääsee tekemään upea some-sisältöä! 
 
Videovastaava voi halutessaan toimia myös esim. valokuvaajana, joten kerrothan hakemuksessasi, jos olet kiinnostunut myös muista tehtävistä! 
 

GRAAFIKKO
Graafikon vastuulla on produktion graafinen ulkoasu. Hän vastaa julisteiden, bannereiden, flaijereiden ja muun kuvallisen materiaalin luomisesta yhteistyössä tuotannon kanssa. Speksin ilme saa olla rohkea ja kokeileva! 

Graafikko voi halutessaan toimia myös esim. markkinointivastaavana, joten kerrothan hakemuksessasi, jos olet kiinnostunut myös muista tehtävistä! 
 
MILJÖÖVASTAAVA
Miljöövastaava tekee lavastus- ja tarpeistosuunnitelman yhteistyössä ohjaajan kanssa. Hän huolehtii yhdessä lavastus- ja tarpeistotiimien kanssa, että lavastus toteutetaan/rakennetaan ja organisoi materiaalien ja tarpeiston hankintoja sekä kuljetuksia. Vastaava pitää huolen, että lavastus ja tarpeisto ovat kunnossa esityskauden aikana. Tule luomaan pieni uusi maailma speksilavalle! 
 
PUKUSUUNNITTELIJA
Pukusuunnittelija tekee puvustussuunnitelman yhteistyössä ohjaajan kanssa. Hän vastaa puvustuksen toteuttamisesta ja materiaalien hankinnasta sekä puvustuksen kunnossapidosta esityskauden aikana yhdessä puvustustiimin kanssa. Oletko se juuri sinä, joka saa roolihahmot eloon? 

Pukusuunnittelija voi halutessaan toimia myös esim. maskeeraajana, joten kerrothan, jos olet kiinnostunut myös muista tehtävistä! 

MASKEERAUSVASTAAVA
Maskeerausvastaava tekee maskeeraussuunnitelman yhteistyössä ohjaajan kanssa. Vastaa maskeerauksen toteuttamisesta ja materiaalien hankinnasta. Hän vastaa myös maskeerauksesta esityskaudella, tai kouluttaa esiintyjät maskeeraamaan itse. 

Maskeerausvastaava voi halutessaan toimia myös esim. puvustajana, joten kerrothan, jos olet kiinnostunut myös muista tehtävistä!

Onko sinulla kysymyksiä tehtäviin liittyen?
Ota yhteyttä päätuottaja Miikka Keräseen osoitteessa keranen.miikka@gmail.com. 
Lapin Speksi Ry:n hallitus vastaa myös kysymyksiisi sähköpostilla osoitteesta hallitus@loimuspeksi.fi tai Speksin Facebook-sivuilla.

Päätuottaja tekee valinnat yhdessä ohjaajan kanssa hakemusten pohjalta. Pidätämme oikeuden tehdä valintoja jo haun ollessa käynnissä, joten olethan nopea! 

Pandemiatilanne voi aiheuttaa muutoksia LoimuSpeksin tulevaan kauteen. Lapin Speksi Ry:n hallitus tarkkailee tilannetta ja tarvittaessa päättää toimenpiteistä.